perjantai 24. helmikuuta 2017

Sikin sokin

Selailin eilen illalla uusvanhaa elämänopastani, Anita Colbyn Kaunis nainen-kirjaa ja tulin siihen tulokseen, että varsinaisen neliviikkoisen kauneuskurssin ajoitus täytyy miettiä tarkkaan. Milloin minulla olisi aikaa paneutua siihen riittävästi ja mikäli sisareni lähtee mukaan tähän, koska hänellä olisi aikaa? CampaSimpukan teeman mukaisesti minulla on vuodessa kiireisiä bloggausvaiheita pyöräilyn suurten ympäriajojen aikaan toukokuussa, heinäkuussa ja elo-syyskuussa. Niille ajankohdille ei kannata ottaa mitään muita projekteja kuten silkkisukkien parsimista tai hiusten huuhtelua vichyllä. Silkkisukkien hankintakin on vaiheessa, saati niiden kuluttaminen puhki. 

Aloitan siis CampaKampanjat-blogin Colby-projektin sikin sokin-menetelmällä, jossa poimitaan yksittäisiä kauneus- ja hyvinvointivinkkejä kaikille niistä kiinnostuneille. Mikäli joku nykyajan kauneudenhoidosta minua tietäväisempi (eli lähes kaikki) kauhistelee aikomuksiani, en sitä ihmettele, mutten anna sen hidastaa minua. 

Lisään pian blogin sivupalkkiin tulevien juttujen aihepiirejä herättämään kiinnostusta ja uteliaisuutta. Minulle voi esittää toiveita siitä, miten kiireellisesti minun tulisi valottaa aiheita. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Hollywood-kallistus kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että on vaikea jaksaa odottaa kuulevansa siitä lisää.

2 kommenttia:

  1. Lisää haastetta tämän ultimaattisen kauneuden ajoittamiseen luonnollisesti vielä lisää lopputuloksen esittely! Täyyyhän sitä uutta hehkeämpää, säteilevämpä ja kauniimpaa ulkonäköä päästä jonnekin esittelemään ja keräämään kehuja. Maalissa täytyy olla odottamassa jotkut sopivan pienet juhlat tai muut kissanristiäiset.

    Sen takia sopivan pienet, että ne voi tarvittaessa jättää väliin. En ihan kauheasti hämmästyisi, jos 50-luvun kirjan ohjeista herkemmälle tulisi vaikka kauhea ihottuma ja erittäin tärkeiden juhlien väliin jättäminen olisi kamalaa.

    VastaaPoista